Teatterikierros

Teatterin ala-aulaan saapuessa lippukassa kaksine myyntipisteineen on heti oikealla. Teatterikahvila palvelee aulassa esitysten aikana.

Massiivisen pyramidiportaikon juuressa toimii ”kolmas näyttämömme”, muunneltava estradi vapaamuotoisille esityksille. Portaikko johtaa 2. kerroksen ylälämpiöön. Siellä koko peräseinän täyttää Lauri Ahlgrenin sinisävyinen secco-maalaus nimeltään Samanaikaisia tapahtumia sinisessä tasossa. Ikkunaseinää hallitseva Pauno Pohjolaisen osittain läpikuultava hartsi- ja vahaväriteos Marian huone on yksityisomistuksessa.

Ylälämpiön molemmilta puolilta on sisäänkäynti teatterisaliin. Suuren näyttämömme pinta-ala on 18 x 23,5 m, sama kuin katsomon, jonne mahtuu 414 katsojaa. Halkaisijaltaan 15-metrisen pyörönäyttämön pinnassa on sekä kaksimetrisiksi korokkeiksi nousevia että saman verran lattiatason alle laskeutuvia nostimia ja lavoja, jotka monipuolistavat näyttämön käyttöä. Etunäyttämöllä on kolme hydraulisesti laskeutuvaa lavaa, joista saa mm. perinteisen orkesterimontun.

Takanäyttämön yllä on 16 m korkea näyttämötorni – se rakennelma, joka ulkoa katsoen nousee talon muuta kattoa ylemmäs. Torni toimii taustakankaiden ja muiden tangoista laskettavien lavastuselementtien varastona. Näyttämön sivuja kiertävät ylhäällä kahdessa kerroksessa valosillat, joita myöten valomiehet pääsevät käsiksi valonheittäjiin. Osa valonheitintangoista on alaslaskettavia, mikä helpottaa heittimien huoltoa ja suuntaamista.

Katsomosta nähden oikealla näyttämön sivussa on näyttämökoneiston ohjauspöytä, josta pyöröä ja nostimia liikutellaan. Pöydässä on monitori, josta koneiston käyttäjä seuraa näyttämön tapahtumia ja pystyy ajoittamaan toiminnot sekunnilleen oikein. Tekniikan täytyy aina seurata näyttelijää eikä päinvastoin.

Oikealla (edelleen katsomosta nähden) sivunäyttämöllä on tarpeistopöytä, johon tarpeistonhoitaja kokoaa näytelmässä tarvittavat esineet eli rekvisiitan tarkkaan järjestykseen. Aitoa esineistöä metsästetään joskus lähes salapoliisityönä. Tarpeistonvalmistaja puolestaan saattaa joutua valmistamaan kapistuksia, joita ”ei ole olemassakaan”.

Tärkeä paikka sivunäyttämöllä on peilinurkkaus, jossa näyttelijät tarkistavat asunsa ennen lavalle menoa ja tekevät vaatteiden ja hahmojen pikavaihdot. Vaatteet odottavat rekissä ja kampaaja ja pukija ovat apuna että kaikki sujuu vauhdilla. Esityksen aikana toiminta täällä on nopeaa ja äänetöntä, valaistuskin hämärä ettei se heijastu näyttämölle. Myös nämä pikavaihdot harjoitellaan, niin että jokainen tietää tehtävänsä.

Sivunäyttämö ja siihen liittyvät entisen lavastamon tilat toimivat myös suuren näyttämön lavasteiden varastona. Kaikkien ohjelmistossa olevien suuren näyttämön näytelmien rakennelmien on mahduttava tänne. Itse lavastamo on Kelloniemen kaupunginosassa 5 km:n päässä teatterilta. Sieltä rakennelmat tuodaan tänne mahdollisimman vähän tilaa vievinä osina. Tätä palapeliä näyttämömiehet kokoavat ja purkavat näyttämömestarin johdolla aina sen mukaan, mikä näytelmä on esitysvuorossa.

Vanhan lavastamon tiloihin on sovitettu myös tarpeistonvalmistajan verstas. Lisäksi siellä on pieni metallipaja ja maalaamo lavasteiden korjailua ja viimeistelyä varten.

Teatterisalin oikeassa etunurkassa vastapäätä yleisön sisäänkäyntiä on huomaamaton ovi, jonka takana sijaitsee kuulutuskoppi. Sieltä järjestäjä kuuluttaa näytännöt ja harjoitukset alkaviksi. Järjestäjä on yleismies tai nainen, joka katsoo että kaikki tarvittavat henkilöt ovat paikalla ja hoitaa monenlaisia käytännön asioita. Hän on ohjaajan oikea käsi ja viestinviejä, joskus jopa taikuri kun jokin ongelma vaatii pikaisen ratkaisun.

Ohjaajan liikuteltava työtaso sisäpuhelimineen on katsomossa hieman taaempana. Hän ei suinkaan koko ajan istu pöytänsä takana vaan liikkuu tarpeen mukaan näyttelijöiden joukossa lavalla. Harjoitustyö on kirjoitetun sanan saattamista näkyväksi, ideoiden kokeilemista, toistoja ja hiomista, tekniikkaa ja eläytymistä. Näyttelijä on välittäjä, jonka tehtävänä on saada katsojassa aikaan tunne-elämys. Asian ydin ei ole se, että näyttelijä nauraa tai itkee näyttämöllä, vaan että hän saa katsojan nauramaan ja itkemään.

Näyttämön vasemmassa reunassa katsomosta käsin on kuiskaajan pulpetti, jossa istuen hän esitysten aikana seuraa näytelmän tekstiä pääkirjasta. Näyttelijät hoitavat lavalla sattuvat unohdukset usein keskenään niin, ettei yleisö ehdi huomata mitään. Mutta tosipaikan tullen kuiskaaja ei suinkaan kuiskaa (koska se ei tietenkään kuuluisi näyttämölle) vaan huutaa iskusanat reilusti ääneen. Harjoituksissa kuiskaaja istuu katsomon eturivissä ja syöttää näyttelijöille tekstiä, kun nämä eivät vielä osaa kaikkea ulkoa. Näyttelijöille roolin opettelu on raakaa ulkolukua, jonka jälkeen päästään eroon ”plarista” eli roolivihosta ja voidaan keskittyä roolin ja esityskokonaisuuden rakentamiseen ohjaajan johdolla.

Näyttämön vasemmalla seinustalla olevasta köysistöstä eli lavastenostimista puolet on käsikäyttöisiä, puolet tietokoneohjattuja. Tämän laitteiston avulla saadaan yläilmoista lasketuksi esineitä tai henkilöitä, tai näyttelijä voidaan lennättää näyttämön poikki erilaisten vaijeriviritelmien ja keinujen varassa. Näyttelijä voi siis joskus tarvita ilma-akrobaatinkin taitoja.

Suurella näyttämöllä on kolme esirippua: alhaalta ylös kuroutuva juhlava pilviesirippu, perinteiset sivuille vedettävät samettiverhot ja ”rauta” eli teräksinen paloesirippu, joka tulipalon sattuessa eristää näyttämön katsomosta. Aina ei esirippua nykytyylin mukaisesti käytetä lainkaan, vaan näyttämökuva on katsojan nähtävillä heti saliin tullessa.

Katsomon perällä viimeisten penkkirivien keskellä on miksauspöytä aitiossaan. Sieltä äänimestari ajaa sommittelemansa tehosteet ja säätää musiikin balanssit. Valo-ohjaamo, josta käsin valomestarit hoitavat työnsä esityksissä, on miksauspöydän yläpuolella ikkunoiden takana. Salin takaseinässä olevat tikkaat ovat talon suunnittelijoiden omaperäinen ratkaisu valo-ohjaamon sisäänkäynniksi. Kiertotie (jota kukaan ei juuri käytä) kulkee kapeiden kierreportaiden kautta.

Näyttämön takana sijaitsevat näyttämömestarin, järjestäjien ja tarpeistonhoitajien työhuoneet sekä henkilökunnan lämpiö. Lämpiössä vietetään taukoja ja odotetaan omaa ”sisääntuloa” eli vuoroa astua näyttämölle. Juoma- ja syömäautomaattien ja jatsipöydän ohella tilan tärkeimmät aparaatit ovat molempien näyttämöiden tapahtumia näyttävät monitorit sekä ”juoru”, kaiutin josta kuulee näyttämöiden äänet ja järjestäjän kuulutukset. Kaiuttimia on talossa kaikkialla, niin että näyttelijä pysyy tilanteen tasalla vaikka olisi esim. kammattavana tai puvun sovituksessa.

3. kerroksessa oleva Studio eli pieni näyttämö oli alkujaan harjoitussali. Tämän vuoksi yleisö kulkee sinne hankalasti toimisto- ja pukuhuonekäytäviä ja kierreportaita pitkin. Intiiminä teatteritilana Studio on kuitenkin hyvä. Ei ole esirippua eikä ramppia esittäjien ja katsojien välillä ja tekniikkakin on kevyempää kuin suurella näyttämöllä. Studiossa esitetään pienimuotoisia tai pienen yleisön näytelmiä ja lastennäytelmiä. Kun lisärakennus teatterin viereen ensi vuosikymmenellä valmistuu, on uusi pieni näyttämö myös liikuntaesteisten saavutettavissa.

Teatterinjohtajan työhuone on entisen yksityisasunnon olohuone ja tuotantosuunnittelija tekee töitään ex-makuuhuoneessa. Teatteritalossa oli alkujaan kaksikin asuinhuoneistoa, joista toinen on Studion varastotilana. Teatterinjohtaja vastaa ohjelmistosta ja määrittelee sen suunnan. Tuotantosuunnittelija rakentaa työjärjestyksen, jonka mukaan harjoitukset ja esitykset vuorottelevat ja etenevät viikoittaisilla työlistoilla. Tuotantosuunnittelijan ”nippelitaululta” näkee miten tulevat työt rytmittyvät.

Kierreportaat alas takaisin katutasoon ja olemme teatterin ompelimossa. Täällä ompelijat valmistavat pukusuunnittelijan ohjeiden ja työpiirustusten mukaan näyttämöpukuja, hattuja ja joskus jalkineitakin. Puvustonhoitaja on ompelimon työnjohtaja ja vastaa pukuvarastosta. Tuo sokkeloinen tila muutaman askelen päässä ompelimosta on täyteen ahtamisen ihme: siellä on sadoittain erilaisia pukuja ja muuta vaatetavaraa pyörillä liikuteltavissa rekeissä ja hyllyköissä. Asuja löytyy eri aikakausien tyyliin, arkea ja juhlaa, univormuja, fantasiapukuja… Vaatteita käytetään myös uudestaan muokkaamalla niiden ulkonäköä.

Pukuhuonekäytäviä on kaksi, toisen varrella avustajien pukuhuoneet ja pukuhuollon työtiloja, toisen varrella näyttelijöiden pukuhuoneet ja kampaamo. 3-4 näyttelijää jakavat yhteisen pukuhuoneen. Jokaisella on oma maskeerauspöytä tykötarpeineen. Rooliasut riippuvat tangoissaan pukuhuoltajan tuomina, valmiina seuraavaan näytäntöön. Nopeiden vaihtojen vaatteet odottavat sivunäyttämöllä, kuten edellä on jo kerrottu.
Kampaamon oven pielessä on lista, jonka mukaan näyttelijät tulevat kammattaviksi ennen esitystä. Järjestys määräytyy sen mukaan, keiden pitää olla ensimmäisinä näyttämöllä. Teatterissa käytetään myös peruukkeja, irtopartoja ja jopa tekokaljuja.

Täpötäysi teatteritalo hyödyntää myös kellaritilojaan. Siellä, suoraan pyörön järeän koneiston alla, on huonekaluvarasto. Täältä lavastajat valitsevat kalusteita eri näytelmiin, tai jos ei sopivaa löydy, lavastamon erikoispuusepät nikkaroivat lisää. Kellarissa on myös pesula-värjäämö, tarpeistovarasto ja arkisto. Tavarahissillä on varastotiloista suora yhteys suurelle näyttämölle.

Henkilökunnan sisäänkäynnin aulassa ovat talon tärkeimmät ilmoitustaulut. Siellä ovat nähtävillä työjärjestykset neljän viikon jaksoissa, roolilistat, kokouskutsut ja harjoituksiin liittyvät tiedotteet. Ohjelman muutokset esim. näyttelijän äkillisen sairastumisen vuoksi ovat harvinaisia. Ettei esitystä tarvitsisi perua, toinen näyttelijä tai hätätilassa ohjaaja ”paikkaa” roolin. Suuria rooleja ei kuitenkaan voi paikata, sillä esitys ei silloin olisi täysipainoinen.

Vahtimestarin koppi henkilökunnan aulassa on nykyisin tyhjillään. Henkilökunnan ovi on aina lukossa, väki kulkee siitä ”lätkän” eli elektronisen avaimen kanssa ja naputtelee tulonsa ja lähtönsä kulunseurantalaitteeseen.

Toimistokäytävän varrella pitävät majaa mm. hallintopäällikkö, käyttöpäällikkö, dramaturgi, tiedotus ja markkinointi. Täältä lähtee ulos myyntikirjeitä ja ohjelmistotiedotteita, täällä toimitetaan teatterin Kolmas soitto -lehteä, tänne katsojat ja yhteistyökumppanit ottavat yhteyttä erilaisissa asioissa.

Käytävä vie takaisin suureen yleisöaulaan, josta tutustumiskierros alkoi. Täällä pidetään usein mallipalavereita, jotka ovat ensimmäinen yhteinen tilaisuus missä uuden tuotannon suuntaviivat esitellään. Ohjaaja kertoo ajatuksiaan näytelmästä ja lavastaja esittelee suunnitelmansa pienoismallin avulla. Myös pukusuunnittelija näyttää pukuluonnoksiaan tässä tai erillisessä ”pukumallissa”. Näin kaikissa työpisteissä saadaan yhteinen mielikuva siitä mitä ollaan lähdössä tekemään.

Teatteri on tiimityötä jossa kaikkien työpanos tähtää yhteen asiaan: onnistuneeseen esitykseen. Jokainen osatekijä on tärkeä ja työ vaatii erityisosaamista. Teatteri on vanha käsityöläisammatti ja voi sanoa että se on myös kutsumus.